Perkele 2 - Kuvia Suomesta
  • Ensi-ilta
    29.10.17
  • Alkuperäinen nimi
    Perkele 2 - Kuvia Suomesta
  • OHJAUS

    Jörn Donner

  • Kesto
    1h 33min
  • Valmistusvuosi

    2017

  • Kieli

    suomi

  • Ikäraja:
K7 Ahdistusta aiheuttavaa sisältöä
  • Pressikuvat

    Pigeon1 Pigeon1 Pigeon1

Perkele 2 - Kuvia Suomesta

Näytösajat ja liput

Perkele 2 - Kuvia Suomesta on Jörn Donnerin jatko-osa hänen elokuvalleen Perkele! Kuvia Suomesta (1971) ja yritys kuvata sitä valtavaa muutosta, joka tasavallassamme on tapahtunut kuluneen 45 vuoden aikana.

Peruskysymys kuuluu: kannattaako nykypäivän Suomessa elää, kuolla tai naida? Kertomuksen keskiössä on subjektiivisen minäkeskeisesti sen tekijä itse: se kuvaa Jörn Donnerin onnistunutta sydänleikkausta keväällä 2016 ja nivoutuu kertomuksen lopuksi siihen, että sydän näyttää toimivan hyvin.

Elokuvaessee Perkele 2 linkittyy edeltäjäänsä musiikin kautta. Monet kappaleista on sovitettu uudelleen ja niillä on uudet esittäjät, mutta sanat ovat pysyneet muuttumattomina: ne eivät ole menettäneet ajankohtaisuuttaan.

Elokuvassa haastatellaan tavallisten suomalaisten lisäksi hedelmällisyysneuvontaan erikoistunutta lääkäriä, maan alhaista syntyvyyttä peilaten. Toinen poikkeus haastateltavien osalta on nimettömänä esiintyvä irakilainen; yksi ihmiskohtaloista, joiden tulevaisuudesta Suomessa kukaan ei tiedä.

Nuorten ja aikuisten haastattelujen lisäksi Perkele 2 yrittää analysoida Tornion kautta vuosina 2015-2016 saapuneen suuren turvapaikanhakijajoukon tilannetta, mutta elokuva suhtautuu myös kriittisesti maan hallitukseen ja sen politiikkaan.

Elokuvassa todetaan, että suurin osa maan väestöstä on taloudellisesti paremmassa asemassa kuin koskaan aiemmin. Näin siitäkin huolimatta, että valtiontaloudessa on suuria ongelmia, työttömyys on kasvanut ja maalla on ankarasti kritisoitu hallitus, jolla on kuitenkin eduskunnan enemmistön tuki.

Elokuvan eri puolelle Suomea tekemän matkan tarkoitus on matka itse.

Ohjaajan sana

Kun ensimmäistä Perkele-elokuvaa tehtiin, olin epätoivon ja konkurssiuhan partaalla. Edelliset tuotantoni olivat kaupallisesti epäonnistuneet, mutta nämä asiat eivät sinänsä vaikuttaneet tekemiseen muulla tavalla kuin panostuksena siihen anarkistisluontoiseen mielialaan jolla tarinaa kehiteltiin.
 
On syytä toistaa että selkeätä suunnitelmaa elokuvasta ei ollut. Muutamat mukanaolevat tekivät itsenäistä työtä vaihtelevin tuloksin, mutta en toisaalta halunnut kieltää heitä harrastamasta sosiaalipornoa joka tämän päivän normien mukaisesti olisi vaatinut lupia joita ei pyydetty eikä annettu.
 
Itse tein useita haastatteluja poliitikkojen kanssa, koska olin tutustunut moneen kirjoittaessani Maamme-kirjaa vuosina 1966-67. Pysyvimmiksi jäävät kuitenkin filmin laulut, jotka Jarkko Laine kirjoitti minun tekstieni perusteella, laulajina sen ajan nimet Rauli Somerjoki ja Arja Saijonmaa, sekä tietysti M.A. Numminen.
 
Uusi Perkele 2 -elokuva on pakostakin toisenlainen. Suomi on läpikäynyt radikaalin muutoksen, samoin mediatodellisuus. Olen tietoisesti keskittynyt ”tavallisiin suomalaisiin” ja jättänyt poliitikot syrjään, paitsi kuvissa eduskunnan kyselytunnilta. En ole myöskään voinut tehdä tätä sivuuttamatta omia kokemuksiani sydänleikkauksen kohteena. Silti uusi on edelleenkin kyseenalaistava vaikka se ei kertaa edellisen elokuvan seksikaavoja.
 
Elintason huikeasta kasvusta huolimatta samat ongelmat ovat edelleenkin ajankohtaisia; maatalous, maaltamuutto, alhainen syntyvyys, lisänä vuoden 2016 osalta pakolais- ja turvapaikkakysymys.
 
Olen osittain käyttänyt samoja lauluja kuin 1971, uudelleen sovitettuina ja uusin äänin esitettyinä, koska tekstit kelpaavat edelleenkin, ainakin kriittisen näkökulman kannalta. Karl Marxin väitetään käyttäneen tunnuslausetta ”De omnibus est dubitando”, suomeksi: ”Kaikkea on epäiltävä”.

Pätee edelleenkin.

-Jörn Donner

Kino Engel tiedottaa

KINO ENGEL ON JÄLLEEN AUKI

Sofiankadulla toimiva Kino Engel on vuoden aikana läpikäynyt täydellisen remontin. Kaikki pinnat, valaisimet, matot ja tuolit...Lue lisää ››

Smartum ja Virike

Engelissä käy maksuvälineenä myös Smartumin kulttuuriseteli , Virikeseteli sekä Ticket Mind & Body -kortti. Verottajan...Lue lisää ››

Perkele 2 - Kuvia Suomesta
  • Ensi-ilta
    29.10.17
  • Alkuperäinen nimi
    Perkele 2 - Kuvia Suomesta
  • OHJAUS

    Jörn Donner

  • Kesto
    1h 33min
  • Valmistusvuosi

    2017

  • Kieli

    suomi

  • Ikäraja:
K7 Ahdistusta aiheuttavaa sisältöä

Kyyhkynen oksalla istui, olevaista pohtien

Sivukartta

Copyright © Kino Engel

Yhteystiedot

Kino Engel
Sofiankatu 4
Helsinki

puh. 0201 555 801