C'mon C'mon

C'mon C'mon

C'mon C'mon

DRAAMA

Oscar-palkitun Joaquin Phoenixin ensimmäinen päärooli sitten ylistetyn Jokerin (2019) on herkkä kasvutarina C'mon C'mon. Phoenix näyttelee toimittajaa, joka päätyy täysin yllättäen huolehtimaan sisarenpojastaan Jessestä (Woody Norman), kun hänen siskonsa (Girlsin Gaby Hoffmann) joutuu matkustamaan kauas hoitamaan perheen asioita. Johnnylla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin opetella ensimmäistä kertaa yksin huolehtimaan lapsesta. Jesse on melkoinen tapaus: erittäin puhelias ja uskomattoman tarkkanäköinen. Mutta kuten kuka tahansa 9-vuotias, hän tasapainoilee yhä lapsuuden ja nuoruuden välimaastossa.

Kun Johnnyn on lähdettävä työmatkalle viimeistelemään radio-ohjelmaansa mutta Jessen äidin matka venyy, poika lähtee hänen mukaansa. Yhteisen taipaleen aikana Johnny joutuu kohtaamaan sellaisia asioita vastuusta, rakkaudesta ja kenties eniten itsestään, mitä on pitkään työntänyt syrjään. Mike Millsin (mm. Vuosisadan naiset, Beginners ja Thumbsucker) käsikirjoittama ja ohjaama C’mon C’mon on lämmin ja koskettava tarina lasten ja aikuisten suhteesta. Elokuva on viime vuosien kiinnostavimpiin kuuluvan indie-studion A24:n (mm. Moonlight, Lady Bird) tuotantoa.

ENSI-ILTA

25.02.2022

C'mon C'mon
Mike Mills
Joaquin Phoenix, Gaby Hoffmann, Woody Norman
1h 49 min
Alkuperäinen
Suomi-Ruotsi
Ikäraja ei vielä tiedossa Sisältää kauhu