Koirat eivät käytä housuja

Koirat eivät käytä housuja

Koirat eivät käytä housuja

DRAAMA

Koirat eivät käytä housuja on kipeä ja karu rakkaustarina Juhan (Pekka Strang) ja Monan (Krista Kosonen) kohtaamisesta BDSM-maailmassa. Visuaalisesti vaikuttava J-P Valkeapään ohjaustyö sisältää suuria tunteita ja yllättävää, mustaa huumoria.

Yksinhuoltajaisä Juha elää kuin unessa, menneisyyden vankina. Kaikki muuttuu, kun hän kohtaa oudon naisen, domina Monan. Monan ja Juhan välille syttyy koukuttava yhteys. Arjen takana heillä on oma maailmansa, jossa valtiatar Mona herättää Juhan tukahdutettuja tunteita henkiin väkivaltaisin ottein. Vaikka tekee kipeää, Juha haluaa yhä enemmän ja pidemmälle. Johtaako vaarallinen matka tuhoon vai valoon?

Kansainvälisen lehdistön kehuma elokuva on saavuttanut ennenkokematonta festivaalimenestystä maailmalla. Cannesin Director’s Fortnightissa ensi-iltansa saanut Koirat eivät käytä housuja on esitetty myös Karlovy Varyn ja Toronton kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Lokakuussa elokuva nähdään lisäksi Busanin ja Lontoon elokuvafestivaaleilla. 

ENSI-ILTA

01.11.2019

Koirat eivät käytä housuja
J-P Valkeapää
Pekka Strang, Krista Kosonen, Ilona Huhta, Jani Volanen, Oona Airola
1h 46 min
Alkuperäinen
Ruotsi
Ikäraja ei vielä tiedossa Sisältää vakivalta Sisältää kauhu