
Vortex
DRAAMA
Pariisissa kodikkaassa, ajan patinoimassa kattohuoneistossa asustavat psykiatri (Françoise Lebrun) ja elokuvakriitikko (Dario Argento) saavuttavat rauhallisessa yhteiselossaan pysäyttävän virstanpylvään. Kun naisen mieli alkaa äkkiarvaamatta rapistua, myös elämänkumppanin on ennen pitkää pakko myöntää heidän suhteessaan siirrytyn täysin uuteen vaiheeseen. Muutos on vääjäämätöntä, kun sille ei enää voi kääntää selkäänsä.
Anthony Hopkinsille Oscar-voiton tuoneen Isä-elokuvan jalanjäljissä kulkeva Vortex on syvältä koskettava elokuva aiheesta, joka liittyy väistämättä meistä jokaiseen. Iän karttuminen ja sen mukanaan tuomat haasteet saavat pysäyttävällä tavalla tunteisiin vetoavan käsittelyn Cannes-voittaja Gaspar Noélta (mm. Climax, Enter the Void), joka kuuluu eurooppalaisen nykyelokuvan mestareiden kapeimpaan kärkeen. Myös Vortexin maailmanvalloitus alkoi maailman arvostetuimman elokuvatapahtuman Cannesin festivaalin virallisesta ohjelmistosta.
Perinpohjaisesti vaikuttavissa pääosarooleissa loistavat kuudelle vuosikymmenelle ulottuvan huikean uran tehnyt ranskalaisen elokuvan ikoni Françoise Lebrun ja elokuvaohjaajanakin tunnettu italialaislegenda Dario Argento
Suomen elokuvasäätiön maahantuontituki 2023.
ENSI-ILTA
21.04.2023